Marraskuu, melkein maailmanloppu

Marraskuu, melkein maailmanloppu, pari minuuttia pimeän tuloon.

Olen turvassa kahvilassa, istun selin valoon.

– Onko tässä vapaata? – Varattu, vastaan, heitän takin toiselle tuolille.

Huh, olen valmis lähtemään tästä kaupungista, pyyhkimään käteni

lehviin, kaiken tämän kaupungin pölyn, rasvan

pyyhkisin lehviin, lähde kanssani, näet itse.

Marcin Świetlicki

Kyllästys ja riidat alkavat jo viikon päästä, mutta ajattele niitä

kajastuksia, jotka jätämme jälkeen, niitä kaikkia paikkoja

ja naisia, miehiä: ajattele – miten helpottaa kun

huudamme hotellihuoneessa, ylimmässä kerroksessa,

ja meidän huutomme kiirii varmasti aina

vastaanottotiskille asti. – Onko tässä vapaata? – Kohta on, vastaan. Pimeä.


Marcin Świetlicki, suom. Jussi Rosti 

Venäläinen satu

Zbigniew Herbert

    Tsaari-isukki alkoi käydä vanhaksi, hyvin vanhaksi. Hän ei pystynyt enää edes kyyhkystä kuristamaan omin käsin. Hän istui valtaistuimellaan kultaisena ja kylmänä. Parta vain kasvoi, lattiaan ja alemmaskin.
   Silloin hallitsi joku muu, vaikea sanoa kuka. Utelias kansa kurkisteli palatsin ikkunoista sisään, mutta Krivonosov veti hirsipuut ikkunan eteen. Niinpä vain hirressä roikkuvat ruumiit onnistuivat näkemään jotain.
   Lopulta tsaari-isukki kuoli ihan kunnolla. Kelloja soitettiin, mutta ruumista ei kannettu ulos. Tsaari oli kasvanut kiinni valtaistuimeen. Istuimen jalat olivat sotkeutuneet tsaarin jalkoihin. Käsi oli kasvanut käsinojan sisään. Häntä ei saanut enää irti. Ja haudata nyt tsaarin kanssa kultainen valtaistuin – mitä järkeä siinä olisi.

Zbigniew Herbert, suom. Jussi Rosti